Yleistä Asteriskista
Asteriski ry (*) on Turun yliopiston informaatioteknologian laitoksen opiskelijoiden ainejärjestö, joka perustettiin vuonna 1972. Jäseniä Asteriskissa on lähes 500. Yhdistyksen nykyinen päämaja sijaitsee Joukahaisenkadulla ICT-talon kellarikerroksessa. Löydä uutta sisältöä opiskeluelämään ja tule rohkeasti mukaan toimintaan.
- Yhdistyksen säännöt
- Toimintasuunnitelma 2010
- Talousarvio 2010
- Ohjesääntö hallituksen kokoonpanosta
- Ohjesääntö Asteriskin toimiston kulkuoikeuksien käytöstä
- Rekisteriseloste
- Kunniamerkit
- Jäsenkyselyn 2005 tulokset (PDF 65KB)
Hyötyä ja hupia
Yhdistyksen
toiminnan lähtökohtana on jäsenistä huolehtiminen ja heidän opintojensa edistäminen.
Yhdistys toimiikin IT-laitoksella aktiivisena opintoihin liittyvien etujen ajajana ja linkkinä
laitoksen ja opiskelijoiden välillä. Tavoitteena on parantaa opiskeluolosuhteita ja ratkoa
opiskeluun liittyviä ongelmia. Etujen ajamisen tärkeimmät väylät ovat opiskelijaedustajat
laitosneuvostossa ja opintotiimi-työryhmä (lisää tietoa kohdasta opinnot).
Yhdistys toimii myös aktiivisesti suhteiden ylläpitäjänä muihin ainejärjestöihin ja
alan instansseihin. Asteriskilla on esimerkiksi edustus niin Tietotekniikan Liiton kuin Tietotekniikan
Opiskelijoiden Liiton kokouksissa. Uusille opiskelijoille yhdistys tarjoaa ennen kaikkea tietoa
ja kannustusta, jotta opinnot lähtisivät sujuvasti alkuun.
Vapaa-aika kuuluu olennaisena osana opiskelijan elämään. Tätä varten yhdistys järjestää tapahtumia jäsenilleen myös normaalin opiskeluajan ulkopuolella. Osa tapahtumista keskittyy perinteiden vaalimiseen ja opiskelijan iltaelämään. Näistä tapahtumista mainittakoon sitsit ja pikkujoulut. Myös muita tapahtumia, jotka liittyvät esimerkiksi urheiluun tai alan tietämyksen parantamiseen, järjestetään säännöllisesti. Tavoitteena on tarjota mahdollisimman monipuolista toimintaa jäsenistön mielenkiinnon mukaan. Katso kohdasta ajankohtaista lisää tietoa tapahtumista.
Palvelut jäsenistölle päivän mittaan
Asteriskin toimisto on mukavan väljä ja kotoisa, ja on visusti suojassa kaikilta ydiniskua pienemmiltä onnettomuuksilta. Tule ja näe kaikki legendaarisista excuista kertovat muistot ja kuriositeetit! Luentojen välillä ja hyppytuntien aikana on mukava loikoilla toimiston sohvilla ja ratkoa visaisia demoja toisten kanssa, tai sitten vain olla ja levätä. Samoin vapaassa käytössä on muutamia tietokoneita, joita voi käyttää opiskeluun tai vain ajan kuluttamiseen. Suosituin kohde Asteriskin toimistolla on ehdottomasti Dreamcast monine peleineen. Toimistolta voit myös ostaa kaikkea tarpeellista, kuten luentomonisteita ja haalarimerkkejä. Paitsi riviasteriskeja tapaat myös hallituksen ja Fileen edustajia toimistossa, sillä he majailevat usein toimistossa myös päivystysaikojen ulkopuolella. Jos toimisto on kiinni, voit luentotauoilla ystävällisesti nyppäistä jotain hallituslaista hihasta, niin pääset karkkitiskille lompakkoasi verottamaan.