TiTOLn sivuille

Tietotekniikan Opiskelijoiden Liitto eli TiTOL perustettiin vuosituhannen vaihteessa parantamaan alan opiskelijoiden v�list� kanssakäymist� ja yll�pit�m��n suhteita. Liiton tavoitteena on my�s
opiskelijoiden tukeminen opinnoissa ja ty�el�m��n siirtymisess�. Tietotekniikan Liittoon. TiTOL on liittoyhteis�, johon kuuluu t�ll� hetkell� 13 ainej�rjest�� tai kiltaa eri puolilta Suomea.

Liiton varsinaisina j�senin� toimivat j�senyhdistykset. TiTOL:n voi liitty� my�s henkil�j�senen�, jolloin liittyv�n on valittava itselleen liiton j�senyhdistyksist�, jonka j�seneksi h�n haluaa kuulua. Henkil�j�senille tarjotaan mahdollisuutta tiedon kartuttamiseen alalta. Suorana etuna henkil�j�senet saavat Talous sanomat/ITviikko- lehden joka torstai ja voivat valita jonkin ammattilehden edulliseen
j�senhintaan. Lis�ksi j�senet saavat muita etuja kuten alennuksia alan kirjallisuudesta. Samoin j�senj�rjest�jen yhteistoiminnan kautta j�senten on mahdollisuus saada uusia el�myksi� ja muistoja opiskeluajaltaan esimerkiksi ATK-YTP- tapahtumassa.

Tietotekniikan liitossa TiTOL toimii j�senyhdistystens� ja t�t� kautta opiskelijoiden edustajana ja edunvalvojana. Yhten� konkreettisena toimena, johon TiTOL on vaikuttanut, on opiskelijoiden j�senmaksujen aleneminen. Molemmat liitot haluat edesauttaa opiskelijoiden tiet�myst� ja mahdollisuuksia kehitty� alalla. T�t� varten tavoitteena on se, ettei opiskelijan tarvitse valmistumisen j�lkeen j��d� yksin, vaan h�n voi siirty� toimimaan johonkin itse��n kiinnostavaan yhdistykseen.

J�senyhdistyksille TiTOL tarjoaa hyv�n kanavan tiedon vaihtamiseen ja keskustelun k�ymiseen. Helpoin tapa ottaa yhteytt� muihin j�senyhdistyksiin on s�hk�postilistojen kautta. Kaikki j�senyhdistykset
tavoittaa atk-kerhot@titol.fi osoitteen kautta. Tarkoituksena on, ett� listan kautta voi l�hett�� informaatiota esimerkiksi kaikki kiinnostavista tapahtumista.

Kun haluat saada lis�� arvoa it-alan opiskeluun, niin tule mukaan Tietotekniikan liiton ja TiTOL:n toimintaan. Helpoiten t�m� k�ym�ll� TiTOL:n nettisivuilla www.titol.fi tai ottamalla yhteytt� oman opiskelijaj�rjest�si henkil�kuntaan.