
Varsinais-Suomen tietojenkäsittely-yhdistys eli VSTKY ry tai tuttavallisemmin Vätsky on toiminut ICT-alan ammattilaisyhdistyksenä jo vuodesta 1967. Meillä on noin 1300 jäsentä, kaikki ICT-ammattilaisia. Jäsenistämme koulutustausta ja ammattinimikkeet vaihtelevat, samoin ikärakenne.
VSTKY on yhdistys, johon asteriskit luontevasti siirtyvät opintojen loppuvaiheessa, olemmehan Asteriski ry:n tavoin Tietotekniikan liiton alayhdistys ja intressimme kohtaavat monessa asiassa. Vätskyyn voi toki liittyä jo opiskelun aikana, tarjoamme varsin laajan ja monipuolisen kontaktiverkoston, jonka avulla voi oppia tuntemaan ICT-alalla työskenteleviä ihmisiä. Tätä kautta voit törmätä vaikkapa tulevaan työnantajaasi.
VSTKY järjestää koulutustapahtumia, ammattilaisseminaareja, ekskursioita ja tietenkin erilaisia vapaa-ajan aktiviteetteja kulttuuririennoista bileisiin.
Juuri nyt panostamme toiminnassa eri tahojen verkottumiseen. Töllä yritämme osaltamme nostaa Varsinais-Suomen ICT-alaa kasvuun ja saada lisää alan työpaikkoja maakuntaan. Näihin talkoisiin tarvitsemme kokeneiden ammattilaisten ohella myös nuoruuden intoa ja tulevaisuuden tekijöiden näkemyksiä, joten tervetuloa mukaan myös tähän toimintaan. Osallistuaksesi Sinun ei tarvitse edes olla VSTKY:n jäsen.
Etsimme aktiivisesti uusia jäseniä sekä Vätskyyn että Tietotekniikan liittoon. VSTKY:n opiskelijajäsenyys maksaa 10 euroa vuodessa ja tämä panostus maksaa itsensä takaisin varsin äkkiä, sillä meillä on perinteisesti ollut tapana hieman subventoida järjestämiämme tilaisuuksia.
Tervetuloa vierailemaan sivuillamme www.vstky.fi
Kysy lisää ja liity mukaan