Yhteistyökumppanimme ovat merkittävimpiä IT-alan tekijöitä Turussa ja muualla Suomessa — pienistä suuriin. Vuonna 2023 pääyhteistyökumppaninnamme toimii Gofore!

Asteriski ry:n yhteistyökumppanit 2023

Yritysesittelyt

Gofore


Gofore Oyj on kansainvälistä kasvua tavoitteleva digitalisaation asiantuntija. Meitä on Suomessa, Saksassa, Espanjassa ja Virossa yhteensä yli 700 alan johtavaa asiantuntijaa, jotka ovat yrityksemme sydän, aivot ja kädet. Kaikella tekemisellämme on positiivinen vaikutus – oli kyse johdon konsultoinnista, muotoilusta tai koodauksesta.


Gofore on kaikille hyvä työpaikka

Meillä yksilö on oman työnsä paras asiantuntija. Kannustamme asiantuntijoitamme jatkuvaan oppimiseen ja tarjoamme mahdollisuuksia kehittyä sekä ammatillisesti että ihmisenä. Meillä jokainen saa olla oma itsensä. Kulttuurimme perustuu toisista huolehtimiseen, jatkuvaan kehitykseen ja yhdessä tekemiseen. Mielestämme töissä saa ja pitääkin nauraa. Kehitämme uutta uusimmilla teknologioilla, työtavoilla ja opeilla.

Meillä tehdään töitä ihmisistä, yhteisöistä ja organisaatioista välittäen. Toimintaamme ohjaavat vahvat arvomme: olemme jokaiselle hyvä työpaikka ja elämme asiakkaiden onnistumisista.


Olemme digitalisaation asiantuntija

Teknologia muuttaa radikaalisti ihmisten tapaa elää, työskennellä, tehdä päätöksiä ja toimia. Me Goforella teemme mahdolliseksi uusien teknologioiden nopean hyödyntämisen. Rakennamme tulevaisuudesta entistä toimivampaa. Yhdessä asiakkaidemme kanssa rakennamme digitaalista, eettistä maailmaa.

Teknologia muuttaa radikaalisti ihmisten tapaa elää, työskennellä, tehdä päätöksiä ja toimia. Me Goforella teemme mahdolliseksi uusien teknologioiden nopean hyödyntämisen. Rakennamme tulevaisuudesta entistä toimivampaa. Yhdessä asiakkaidemme kanssa rakennamme digitaalista, eettistä maailmaa.


Meidän kulttuurimme

Ainutlaatuinen kulttuurimme muodostuu tasa-arvoisuudesta, avoimuudesta ja yhdessä tekemisestä. Kunnioitamme itseämme ja ihmisiä ympärillämme ja luotamme toinen toisiimme. Jokaisella yksilöllä on paikka ja ääni yhteisössämme. Toimimme itseohjautuvasti ja kerromme rohkeasti mielipiteemme. Kulttuurimme menestyy, kun kaikki sitoutuvat yhdessä sen rakentamiseen.

Verkostoidu asiantuntijoidemme kanssa, lue uusimmat kuulumisemme, ihastu kulttuuriimme ja tykkää ihmisläheisistä työelämätarinoista Goforen somessa!

LinkedIn
Twitter
Instagram
Facebook


TELIA

Telia on viime vuosina kasvanut yhdeksi Pohjoismaiden ja Baltian johtavaksi teknologia- ja mediayhtiöksi, joka tarjoaa laajan kirjon tietoliikenne-, IT- ja digipalveluita miljoonille kuluttaja- ja yritysasiakkailleen.
Meillä on Suomessa 4400 työntekijää ja palvelemme päivittäin miljoonia asiakkaita. Työskentelemme joustavasti, tiimien itse päättämillä parhailla käytännöillä aina Hangosta Utsjoelle tai Tukholmasta Vilnaan.


Monien mahdollisuuksien talo

Maailma on avoin ja meillä mahdollisuutesi eivät pääty Suomen rajalle. Telialla sinulla on mahdollisuus toteuttaa itseäsi monipuolisesti sekä kehittyä ja edetä kansainvälisessä konsernissa. Meillä pääset toimimaan vapaassa ja vastuullisessa työilmapiirissä, jossa työskentelet alasi kovimpien asiantuntijoiden kanssa toimialoja murtavien teknologioiden parissa.

Tiesitkö, että Telia on yksi Suomen suurimmista ICT-palveluiden tarjoajista? Toteutamme vaativia asiakasratkaisuja tietoturvan, tietoverkkojen sekä konesali- ja pilvipalveluiden parissa. Meillä on vankkaa kokemusta edistyksellisten ICT-ympäristöjen ja -palveluiden tuottamisesta niin pienille yrityksille kuin globaaleille jäteille.


Onnistumisen avaimet

Tarvitsemme jatkuvasti muuttuvassa maailmassamme ihmisiä ja tiimejä, jotka tykkäävät haastaa nykytilannetta, nauttivat monimutkaisuuden yksinkertaistamisesta ja välittävät työkavereistaan, asiakkaistamme sekä ympäröivästä maailmasta.
Emme usko tiukkaan hierarkiaan, vaan ihmisiin, jotka kukoistavat itsensä johtamiseen pohjautuvassa kulttuurissa. Muun muassa jatkuvan palautteen antamisen ja coachingin avulla varmistamme, että pysymme oikealla polulla, mutta pystymme tarvittaessa nopeastikin muuttamaan suuntaamme. Tapamme työskennellä ovat joustavia ja vaihtelevat sen mukaan, miten parhaiten pystyt palvelemaan asiakkaitamme ja liiketoimintaamme. Tutustu avoimiin työpaikkoihin ja hae mukaan.


Mehiläinen


Merkityksellistä koodia

Vuosikymmenten ajan mehiläiset ovat symboloineet yhteisön henkeä, elinvoimaa ja voimaa. Kalevalassa mehiläinen on mystinen olento, jolla on kyky elvyttää ja tuoda henki takaisin kuolleisiin. Vaikka me Mehiläisellä emme taikoihin tai myytteihin sen kummemmin usko, me uskomme ihmeisiin digitaalisessa terveydenhuollossa: tavoitteemme on tehdä ensiluokkaisesta terveydenhuollosta paremmin saatavilla olevaa ja tehokkaampaa kuin koskaan ennen, ja siinä sovelluskehitystiimimme näyttelee olennaista osaa.    Sovelluskehityksessä vastaamme Mehiläisen digitaalisista palveluista, kuten verkkosivuista, ajanvarauksesta sekä alansa kehittyneimmistä mobiiliapplikaatioista. OmaMehiläinen-palveluamme ja Digiklinikkaa käyttää jo yli miljoona suomalaista, ja lisäksi olemme vieneet osaamistamme myös ulkomaille Mehiläisen tytäryhtiön BeeHealthyn kautta. 


Luottamusta ja pysyvyyttä

Kaksi asiaa tekevät meidät erityisen ylpeiksi: kaiken taustalla on se, että me luotamme meihin. Tiedämme, että tiimiläisemme todella ovat alansa ammattilaisia, joilta ei mene peukalo suuhun haastavassakaan tilanteessa. On siispä helppoa tarjota heille vastuuta ja vapautta. Toiseksi, kun meille tullaan, meillä pysytään. Kymmenessä vuodessa meiltä on lähtenyt vain muutama – ja osa lähteneistä on palannut takaisin. Tiimiläisillämme ei ole vain fiksu pää vaan myös sydän paikallaan, ja tästä syntyy työyhteisö, johon on mukava tulla, jossa toisia autetaan sekä toisista välitetään. 

Haemme jatkuvasti uusia hyviä tyyppejä tekemään kanssamme töitä ihmisten terveyden eteen, joten kurkkaa ihmeessä rekrysivumme tästä.

Sofokus


Parempi maanantai - Sofokus - yhteistyökumppanit

NÄKÖPIIRISSÄ PAREMPI MAANANTAI?

Sofokus sai alkunsa vuonna 2000 yhden miehen unelmasta. Tämä unelma kasvoi joukoksi samanhenkisiä ihmisiä, joiden tavoitteena on luoda yrityksille mitattavaa arvoa tuottavia verkkoratkaisuja.

Lähes kahdenkymmenen vuoden aikana olemme työskennelleet satojen globaalien ja paikallisten brändien kanssa suurista korporaatioista pieniin startup-yrityksiin. Asiakkaillamme on kuitenkin jotain yhteistä: korkeat tavoitteet ja usko kasvuun digitaalisten ratkaisujen siivittämänä.


Mahtavia juttuja rakentamassa - Sofokus - yhteistyökumppanit

MAHTAVIEN JUTTUJEN RAKENTAMISEEN TARVITAAN AIKAA

Tavoitteenamme on auttaa asiakkaitamme erottumaan ja voittamaan omassa markkinassaan. Olemme digitaalisen ajan liiketoiminnan konseptien ja teknologioiden muotoilijoita. Hyödynnämme alustatalouden periaatteita luodaksemme epäreilua kilpailuetua. Lopputuotteena on (liike)toimintasi pohjalle täsmätuotettu tekninen pilvialusta (digitaalinen sydän), joka on avain kilpailuedun saavuttamisessa.

Ohjaavia arvojamme on ihmiskeskeisyys, jatkuva oppiminen, arvon tuottaminen, luottamuksen rakentaminen ja rohkeus.


Kilpailuetua jahtaamassa - Sofokus- yhteistyökumppanit

KILPAILUETUA JAHTAAMASSA

Moni asia on muuttunut sitten vuoden 2000, mutta yksi asia säilyy. Todellinen liiketoiminta-arvo on aina ollut seksikästä. Kilpailuedun luominen on prosessi, ei projekti. Sen sijaan, että etsisimme pieniä välittömiä voittoja, valitsemme pidemmän ja vaikeamman reitin luodaksemme jotakin merkityksellistä ja pysyvää.

Asiakkaamme vaativat kumppaneiltaan enemmän ja arvostavat siten periksiantamatonta pyrkimystämme innovoida ja kehittää liiketoimintaa seuraavalle tasolle. Vaikka hallitsemme teknologian, kaikki lähtee erottuvasta ja uniikista liikeideasta. Autamme kaikessa liiketoiminnan muotoilusta toteutukseen ja jatkuvaan kehittämiseen.


Faktat ja luvut - Sofokus - yhteistyökumppanit

FAKTAT JA LUVUT

Sofokuksella on toimistot Helsingissä sekä Turussa, ja työllistämme noin 40 ihmistä. Meillä on korkein luottoluokitus ja lisäksi sijoituimme vuosina 2018 sekä 2019 Euroopan 2500 nopeimmin kasvavan yrityksen joukkoon Inc.5000 EU- listauksessa. Sofokus nimettiin myös vuonna 2019 European Business Awards -kilpailussa Suomen parhaaksi yritykseksi kategoriassa Workplace and People Development.


Töihin Sofokukselle - Sofokus - yhteistyökumppanit

TÖIHIN SOFOKUKSELLE

Ennen kun haet meille, käytä hetki ja tutustu meihin ja meidän kulttuuriimme. Olemme joukko iloisia, aktiivisia ja kovalla työmoraalilla varustettuja ihmisiä, jotka uskovat siihen, että yhdessä voimme saada aikaan isoja asioita. Arvostamme aikaasi ja osaamistasi ja haluamme, että tunnet olevasi osa meitä.

Tutustu uraan Sofokuksella ja jätä hakemus tai tilaa mailiisi Sofokuksen urauutiset (niin People Happiness Officerimme Milla lähettää kerran kuussa sulle terveiset). Urauutiset pitävät sinut ajantasalla avoimista työpaikoistamme sekä saat työhyvinvointiin, urasuunnitteluun ja jaksamiseen liittyviä artikkeleita 🙂

Ehkä me voisimme tarjota sinulle parempia maanantaita?
Hae nyt osoitteessa:
https://www.sofokus.com/fi/ura-sofokuksella/

Vincit


Me olemme Vincit

Vuonna 2007 meillä oli unelma työpaikasta, johon ei vituta mennä töihin – edes maanantaisin. Koska sellaista ei ollut näköpiirissä, päätettiin perustaa se itse. Tavoitteena oli huippuasiantuntijoiden organisaatio, jota muut yrittävät jäljitellä ja jonka asiakkaaksi haluavat kaikki. Järkeilimme, että menestys olisi taattu, jos yrityksellä olisi aina huomenna tyytyväisemmät työntekijät ja asiakkaat kuin tänään. 

Jotain on taidettu tehdä oikein, sillä meitä työskentelee tätä nykyä liki 500 henkilöä Tampereella, Helsingissä, Turussa, Oulussa ja Kaliforniassa. Ei liene myöskään sattumaa, että Vincit on valittu kolme kertaa Suomen ja kerran Euroopan parhaaksi työpaikaksi Great Place to Work -mittelöissä. Mutta mikä tärkeintä: uskomme yhä siihen, että töissä on tarkoitus viihtyä – myös maanantaisin.


450+ mahdollisuutta loistaa

Jatkuva kehittyminen, ketteryys, yksilön vapaus ja unelmien mahdollistaminen on ollut meille aina ominaista ja haluamme pitää näistä jatkossakin kiinni. Meillä pääset johtamaan itseäsi, vaikuttamaan oman roolisi sisältöön ja kyseenalaistamaan työelämän normeja modernissa työympäristössä. 

Erityisen hyvin meillä viihtyvät henkilöt, jotka haluavat kehittyä ohjelmistokehityksen huippuosaajiksi. Tähän meidän työyhteisö tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet.

Klikkaa lukemaan lisää syitä miksi Vincit tarjoaa erinomaisen vaihtoehdon viettää valveillaoloaikaa ja miten mahdollistamme sen, että yhdessä aikaansaamamme hyvän meiningin vuoksi työelämä ei maistu pakkopullalta.

Seuraa meitä myös somessa:

LinkedIn
Facebook
Instagram
Twitter

Reaktor


Reaktor tarjoaa kodin konsultille

Reaktor on suomalainen konsultointiin keskittynyt teknologia-, design- ja strategiayritys. Jo 20-vuoden ajan konsulttimme ovat ratkoneet päivittäin asiakkaidemme kriittisiä haasteita laajasti eri aloilla päivittäistavarakaupasta (mm. adidas, Kesko), pankki- (mm. Nordea) ja media-aloille (mm. HBO, Yle).
Reaktor työllistää yli 500 alansa huippuosaajaa ohjelmistokehittäjistä suunnittelijoihin ja data scientisteista strategeihin Helsingissä, Turussa, Tampereella, Seinäjoella, Amsterdamissa, Dubaissa, New Yorkissa ja Tokiossa. Etsimme jatkuvasti tiimiimme motivoituneita konsultteja, jotka haluavat muuttaa maailmaa.
Viimeisimmät uutiset harjoittelupaikoistamme sekä kiinnostavimmat sisällöt ja vastaukset useimmin kysyttyihin kysymyksiin uraansa aloittelevan kannalta löydät osoitteesta reaktor.com/junior.


Intohimoinen huippuosaajien yhteisö

Reaktorilaiset muodostavat intohimoisen ja lämminhenkisen osaajayhteisön. Uskomme vahvasti tiimityön voimaan. Meillä pääset työskentelemään moniulotteisissa projekteissa osana autonomista moniosaajatiimiä, jonka jokainen jäsen työskentelee yhteisen onnistumisen eteen. Tiimeissämme kokemusvuosien sijaan osaaminen ratkaisee.
Reaktorilaisia yhdistää vahva intohimo teknologia-alaan ja yhdessä tekemiseen. Haluamme jatkuvasti kehittää ammatillista osaamistamme ja löytää parempia tapoja työskennellä yhteisten tavoitteidemme eteen. Autonomiset tiimimme vastaavat itse työskentelytavoistaan ja esimerkiksi kulloinkin käytettävistä teknologioista.
Lisää Reaktorista ja reaktorilaisista voit lukea esimerkiksi blogistamme: reaktor.com/blog.

Solita


Vuonna 1996 perustettu Solita on kasvanut pienestä, Tampereelta ponnistaneesta ohjelmistokehittäjien joukosta kansainväliseksi, yli 1000 osaajan yhtiöksi. Solita työllistää  teknologia-, data-, pilvi-, palvelumuotoilu- ja strategiakonsultoinnin osaajia ja toimii Suomen lisäksi Ruotsissa, Virossa, Tanskassa, Saksassa ja Belgiassa. Asiakkaita löytyy useilta eri toimialoilta, esimerkiksi tukku- ja vähittäiskaupasta (S-ryhmä), telekommunikaatiosta (DNA), terveydenhuollosta (THL) ja energia-alalta (Fortum).


Solita Akatemia ponnahduslautana

Osaamiskiihdyttämönä ja oivana porttina Solitalle toimii Akatemia. Akatemiaan etsitään ennakkoluulottomia ja oppimishaluisia uusia kykyjä, joita yhdistää kiinnostus ohjelmistokehitystä, analytiikkaa, liiketoimintaa ja palvelumuotoilua kohtaan. Akatemian aikana pääsee tutustumaan kiinnostaviin projekteihin monella eri toimialalla sekä tietysti tuleviin työkavereihin, solitalaisiin. Akatemian sisältöön ja alkamisaikoihin pääset tutustumaan osoitteessa solita.fi/akatemia.


Ihminen aina etusijalla

Intohimo, rentous, välittäminen ja rohkeus ohjaavat kaikkea tekemistä Solitalla. Etusijalla on aina ihminen, oli kyseessä sitten työkaveri, asiakas, kilpailijan edustaja samassa hankkeessa tai loppukäyttäjä. Solitalla haluamme luoda onnellisia ihmisiä. Varmaa on myös, että löydät rinnallesi aina itseäsi osaavamman tyypin: Solitalle tullaan osaavien ja oppimishaluisten työkavereiden takia ja jäädään täysin samasta syystä.

”Solitassa kaikenlainen monimuotoisuus on voimavaramme. Uskomme, että kaikkien pitäisi tuntea, että voi olla oma itsensä kaikkine täydellisyyksineen. Välitämme toisistamme, ihmisistä ja yhteiskunnasta kokonaisuudessaan. Keskitymme muuttamaan maailmaa, ei ihmisiä.”

Käy tsekkaamassa uratarinat, kuulumiset ja vinkit blogistamme solita.fi/blogit.


CGI


Omalla urapolulla!

Porukkaamme mahtuu monenlaisia ihmisiä, ja meille on tärkeää, että he kaikki viihtyvät yhdessä. Kaikessa erilaisuudessamme meitä yhdistää halu parantaa maailmaa IT:n avulla – toisiamme tukien. Tarjoamme omannäköisiä urapolkuja kouluttautumismahdollisuuksilla sekä mielenkiintoisilla projekteilla.

Meillä CGI:llä työskentelee maailmanlaajuisesti 82 000 IT- ja teknologia-asiantuntijaa. Uskomme vahvasti siihen, että yhdistämällä ihmiset, datan ja teknologian pystymme luomaan uutta ja tehostamaan sekä organisaatioita että koko yhteiskuntaa. Kansainvälisyyden lisäksi olemme vahvasti läsnä joka puolella Suomea ja siten pystymme palvelemaan paikallisesti ja parhaalla mahdollisella tavalla. Meitä on noin 4000 työntekijää 16 eri paikkakunnalla.

Parhaiten kulttuuristamme osaavat kertoa memberimme, joiden ajatuksia pääset lukemaan CGInside -blogista!


Diversiteetti tärkeimpiä avaintekijöitämme

Palkkaamme ympäri vuoden harjoittelijoita eri tehtäviin usealle eri paikkakunnalle. Yrityksemme Future Talent -ohjelma tarjoaa sinulle loistavan startin urallesi sekä hyvän perustan kasvaa ja kehittyä. Monen nykyisen CGI:läisen ura on alkanut nimenomaan harjoittelun kautta, sillä harjoittelujakson jälkeen yli 70% jatkaa meillä töitä.

Future Talent -traineeohjelmassa haetaan harjoittelijoita esimerkiksi seuraaviin tehtäviin:

  • tietoturva
  • pilvipalvelut
  • analytiikka
  • ohjelmisto- ja mobiilikehitys
  • robotiikka

Tutustu meihin lisää somessa

Startuplifers


Startuplifers tarjoaa väylän maailman lupaavimpiin teknologia-startuppeihin

Startuplifers on vuonna 2011 perustettu voittoa tavoittelematon organisaatio, joka tarjoaa opiskelijoille ja vastavalmistuneille työpaikkoja maailman lupaavimmissa startup-yrityksissä. Startuplifers sai alunperin alkunsa Aalto-yliopiston opiskelijoiden toimesta, missä ohjelman perustaneet kirjailija Linda Liukas ja Smartly.io:n toimitusjohtaja Kristo Ovaska halusivat luoda suomalaisille nuorille helpon väylän töihin Piilaakson mielenkiintoisiin startup-yrityksiin. Vuosien varrella Startuplifers on lähettänyt jo yli 250 nuorta töihin Piilaakson startup-yrityksiin oppimaan parhailta ja keräämään unohtumattomia kokemuksia rapakon takaa


Liity osaksi Startuplifers-yhteisöä!

Startuplifers tarjoaa 12-18 kk pituisia työjaksoja San Franciscon mielenkiintoisimmissa startup-yrityksissä sekä hoitaa puolestasi viisumit ja lennot paikan päälle. Lisäksi Startuplifers tarjoaa sparrausta CV:n, hakemuksen ja LinkedIn-profiilin kehittämisessä sekä haastatteluihin valmistautumisessa.

Katso viimeisimmät avoimet työpaikat Startuplifersin nettisivuilta.


Seuraa Startuplifersia sosiaalisessa mediassa. Inspiroivaa sisältöä, työnhakuvinkkejä sekä uusimmat avoimet työpaikat:
Facebook
Instagram
LinkedIn
Youtube
Twitter

Visma


Suuri ohjelmistotalo, joka antaa pienten tiimien loistaa

Visman kasvutarinassa yhdistyy kaksi puolta: suuren ohjelmistotalon vaikuttavuus ja pienten tiimien ketteryys. Työllistämme Suomessa 1 500 osaajaa ja palvelemme yli 100 000 asiakasta. Tuotteita hiotaan kuitenkin edelleen itsenäisissä ja pienissä yksiköissä, aina lähellä asiakasta.

Huipputiimimme ovat luoneet useita suomalaisten arkea ja työtä mullistavia tuotteita, joiden myötä meistä on kasvanut Suomen suurimpiin kuuluva ohjelmistoyritys. Meillä tulet osaksi yhteisöä, jossa on vapaus kehittyä ja kehittää parempia ratkaisuja joka ikinen päivä.


Työn- ja vapaa-ajan tasapaino, luottamus ja matala hierarkia luovat puitteet onnistumisille

Meille on voimavara, että yrityskulttuurimme rakentuu monenlaisista mausteista.  Vismalaisuus on yhteisöllisyyttä ja yrittäjähenkisyyttä, joka näkyy muun muassa pienten ja itsenäisten tiimien ketteryytenä ja päätöksenteon nopeutena.  Vismalaisuus on luottamusta ja matalaa hierarkiaa, koska jakamalla vastuuta saadaan enemmän uusia ja hienoja juttuja aikaiseksi.  Vismalaisuus on työn ja vapaa-ajan tasapainoa, koska työntekijöidemme kokonaisvaltainen hyvinvointi on meille tärkeää. Siitä emme tingi.   

Sijoituimme Suomen parhaat työpaikat 2020 -tutkimuksen suurten yritysten sarjassa 2. sijalle. Haluamme tulevaisuudessakin rakentaa työntekijöillemme parhaat mahdolliset puitteet onnistua. 


Ole oma itsesi – Visma kukoistaa erilaisten vahvuuksien kautta

Ohjelmistotyritykset tunnetaan usein rennosta ilmapiiristään: pingispöydistään, huppareistaan ja pizzaperjantaistaan. Samoja elementtejä näkyy Vismankin arjessa. 

Me kuitenkin uskomme rennon ilmapiirin syntyvän ennen kaikkea siitä, että töihin voi tulla omana itsenään. Meitä ei yhdistä yksi yhtenäinen kulttuuri tai samanlainen huppari. Eikä voisikaan, sillä Visma koostuu useista hyvin itsenäisistä yrityksistä. Vismalla työn merkitys ja imu syntyy siitä, että ratkomme satoja tuhansia elämän aitoja haasteita päivittäin. Jotta onnistumme siinä, pitää meidän kukoistaa erilaisten vahvuuksien kautta.    


Jos sinulla on tahtoa ja draivia menestyä yhdessä Euroopan innostavimmista teknologiayrityksistä, kuulisimme mielellämme sinusta. Kurkkaa urasivumme ja seuraa Vismaa LinkedInissä sekä Visma Finlandia Instagramissa, Facebookissa & Twitterissä.

Lyyti


Turusta maailmalle

Lyyti on Turusta lähtöisin oleva tuotetalo, joka on 14-vuotisella matkallaan kasvanut  globaaliksi toimijaksi. Lyyti on kehittänyt monipuolisen ja kattavan tapahtumahallintajärjestelmän, jolla käyttäjät luovat erityyppisiä tapahtumia ja kursseja. Lyyti on Pohjoismaiden suurin tapahtumahallintajärjestelmä ja vuonna 2020 sen kautta tapahtui 16 miljoonaa ilmoittautumista.

Tiivis työyhteisömme koostuu monipuolisista taustoista ja puhummekin yhteisöstämme “heimona”. Lyytillä työskentelee yli 70 henkilöä ja meillä on toimistot Turussa, Helsingissä, Tukholmassa ja Pariisissa. Kansainvälistymismatkallamme keskitymme työskentelemään yhtenäisenä tiiminä yli rajojen.


Yhdessä eteenpäin

Lyytin arvot ovat Curious Mind, Tribal Spirit ja Founder’s Heart, mitkä tukevat päivittäistä tekemistämme ja vievät meitä kohti tulevaisuuden tavoitteita. Uskallamme unelmoida suuresti ja toteuttaa sen! Pidämme itsensä kehittämistä tärkeänä ja tuemmekin toisiamme kehittymään esimerkiksi parikoodamisen, avoimen palautteen ja tech talkkien avulla.

Lyytillä voit työskennellä joko toimistolla toimistokoirien ympäröimänä tai omassa rauhassa etänä.

Lue lisää meillä työskentelystä täältä ja laita vaikka avoin hakemus matkaan!